Blogi: Tätä mietin juuri nyt

Syksyn uudet tuulet

Sunnuntai 27.8.2017 klo 17:46 - Kirsti Pesari

Oletko selannut kalenteriasi syksyn kurssit mielessä? Et ole ainoa, uskoisin. Olen ollut tohkeissani, kun taideseuran syksy näyttää hyviä merkkejä. Meillä on tarjolla vanhoja tuttuja kursseja öljymaalauksesta akvarelliin ja elävän mallin piirtämisestä työpajoihin.  Olemme saaneet  uusia opettajia vanhojen rinnalle täydentämään  joukkoamme, tuomaan osaamistaan ja innostamaan meitä.  Olemme myös tehneet uusia kurssijärjestelyjä.

     Tervetuloa kurssilaiset, kyllä nyt kelpaa! Kannattaa tutkia tiedotetta tarkasti ja ottaa almanakka esiin ja merkitä siihen muu sinua kiinnostava ohjelma.

Haluamme tehdä myös osaamista näkyväksi. Näyttelyt ovat siihen erinomainen tilaisuus. Samoin jos tarvitset harrastuneisuudesta todistusta, sellaista voit pyytää.  Pikku hiljaa aktiivisuudesta koostuu sinulle oma kansio, jota voit ylpeänä esittää.

Harrastus, myös kuvataideharrastus, on  oman tekemisen  lisäksi myös yhdessä tapahtuvaa ja yhteisöllistä. Parhaimmillaan yhdistystoiminta on tavoitteellista; se tuo ympäristöönsä tasa-arvoisuutta, ei sulje pois, tekee näkyväksi myös tekijänsä.  Kuva on viesti.  Hyvä kuva on hyvä viesti. Voit vaikuttaa sen avulla.

Mielestäni kurssien parasta antia ovat palautekeskustelut, joissa jaetaan ajatuksia töistä, opitaan toisilta ja ohjaajalta.

Toimiminen yhteisössä vapaaehtoisena rikastuttaa maailmaa ja tuo iloa.  Tule mukaan rohkeasti toimimaan ja jakamaan iloa muillekin Suomen parhaaksi valitussa kaupunginosassa, Vuosaaressa!

Kesä meni nopeasti. Tule vaihtamaan kuulumisia ja ajatuksia perinteiseen Alkupamaukseen Sasekalle 6.9. klo 18.

Tavataan taas! Kirsti

Avainsanat: taidekurssit, osaaminen, vapaaehtoisuus, tapahtumat

Koppia otettiin

Lauantai 13.5.2017 klo 23:30 - Kirsti Pesari

Vaikka maalauskurssit ovat keväältä loppuneet, on seuramme toiminut aktiivisesti. Urakalla puunattiin työtila puhtaaksi. Paikalle saapui ahkera joukko, ja työnjako sujui  itsestään. Samaan aikaan osa laittoi  Ihmisen mittainen Vuosaari –tapahtumaan arpajaisvoittoja, piirustuspajamateriaalia ja myytävää tavaraa kokoon.

Ensimmäisen kerran Mosaiikkitorilla ja Vuotalossa 12.5. järjestetyssä Ihmisen mittainen Vuosaari -tapahtumassa meillä oli uudet huomioliivimme, ja näytimme mielestämme upeilta.  Myyntipaikkamme oli Vuotalon aulassa, ja suurin osa tapahtumista oli ulkona. Se verotti osaltaan väkeä, kun kaikki eivät huomanneet tulla sisätiloihin. Mutta pelasimme varman päälle. Edellisenä päivänä oli satanut rakeita ja kuitenkin oli tuulista. Verrattuna Idän kyläjuhliin, jotka ovat lauantaina,  perjantaipäivä ei ole paras lapsiperheiden kannalta.

Tärkeimmäksi anniksi jäi mielestämme se, että olimme näkyvillä. Yksi ja toinen sai infoa. Ja  kun käteen tuli mieluisa arpajaisvoitto, ilmeet olivat iloiset niin arpojen ostajilla kuin myyjillä.

Kaiken kaikkiaan kannatti olla mukana. Lähtiessäni Vuotalosta vastaan tuli Stoan ja Vuotalon johtaja Riitta Aarnionkoski. Hän vinkkasi, että tavataan 20.5. sitten Idän kyläjuhlissa. Kaipa ilmeeni oli aika hämmentynyt, kun häntä rupesi naurattamaan. Olimmehan kertoneet, että yksi tapahtuma riittäisi tänä keväänä. Mutta kun ollaan aktiivisia, se huomataan ja toivotaan lisää… Erosimme  iloisina toisillemme hyvää kesää toivotellen.

Avainsanat: tapahtumat, tautauluarpajaiset, taulukirppis, osallistuminen, Vuotalo

Unelmia Ihmisen mittaisessa Vuosaaressa

Sunnuntai 23.4.2017 klo 16:51 - Kirsti Pesari

Eilen postilaatikosta kolahti mainoslehtinen, jonka ilahtuneena korjasin talteen.   Mainos koski Ihmisen mittainen Vuosaari -tapahtumaa, joka järjestetään perjantaina 12.5. klo 14 – 18 Mosaiikkitorilla ja Vuotalossa.  Ohjelmassa on muumuassa yhdessäoloa, paikallisten toimijoiden järjestämiä työpajoja, ruokaa, yhteislaulua, tarinointia ja saunomista. Koko tapahtuman tuottaa meille Vuotalo ja sen avuliaat kulttuurintuottajat ja toimijat.

Me Itä-Helsingin taideseurana olemme mukana Kiva piha –piirustustapahtumalla, taulukirppiksellä ja tauluarpajaisilla klo 14 – 18.

Idean takana on se, että Vuosaari kehittyy jatkuvasti ja erityisesti   sen keskustan  suunnittelu on hyvässä vauhdissa. Ympäristön muuttuminen tuo mukanaan uhkia mutta myös mahdollisuuksia. Kaupungin suunnittelusta vastaavat ovat jalkautuneet kuuntelemaan alueen asukkaiden omia unelmia, toiveita ja ajatuksia hyvästä asuinympäristöstä.  Ihmisiä kannustetaan omaan aktiivisuuteen ja leppoisaan  yhdessaoloon. Ympäristöstä halutaan semmoinen, että torilla vieraileva hevonenkin viihtyisi.

Meillä taideseurassa on perinteitä kaupunginosayhdistysten ja kulttuuritoimen kanssa toimimisesta.   Vuosien varrella mukavaa on ollut ja iloisia ilmeitä näkynyt. Ihan itsekseen ei tapahtumaan osallistuminen kuitenkaan suju.  Siksipä kyselen,voitko ajatella tuovasi töitäsi myyntiin ja itsekin tulevasi myymään kirpparille? Ehtisitkö piirrättämään unelmapiha-aiheisia kuvia? Ehkäpä ehdit paikalle osallistujaksi nyt ensi kertaa järjestettävään tapahtumaan. Yhdessä on kiva toimia, tule vaikka kokeilemaan!  Voit fiilistellä  ja käväistä paikalla vaikka ystävän kera ja osallistua unelmointiin.  Meidät löytää Vuotalon aulasta.  Näin sääkään ei ole esteenä.

Aamuisten lumisateen jälkeen tuntuu kaukaiselta ajatella kesäkuuta. Kesäkuussa  maalaamme ja pidämme näyttelyä Seurasaaren suunnalla. Kyllä vielä vihertääkin. Kysele tapahtumista ja  lisää   löytyy sivuiltamme ja Sasekan seinältä. 

Mukavia yhdessäolon hetkiä odotellen

Kirsti

Avainsanat: tapahtumat, tauluarpajaiset, taulukirppis, unelmat, osallistuminen, Vuotalo